Ahistaa

Täyttäessäni tirppojen ruoka-automaattia totesin vuoden kusiaivoisimman vuodenajan olevan auttamatta käsillä. Auton lasit ja lukot ovat kohta aamuisin jäässä, jos ei sada vettä niin sataa räntää tai sitten on kylmää kuin ryssän helvetissä.

Korvat palelee, varpaat ja armas kallis persus tuppaavat huurtumaan, ja jos tuohon pimeäntuheroon kameran kanssa pistäytyy niin metalliosat purevat sormiin pedon hampain. Lunta saa lapioida päivästä toiseen yhä kasvaviin kasoihin kunnes kevät saapuu ja näyttää kädestä pitäen miten turhanpäiväistä tuo koko lumisavotta olikaan. Pimeys tulee kuin kokoomus hallitukseen, salaa hiipien ja valon itselleen kähmien, kunnes enää kahden hämärän välissä voi katsella ankean harmaiden pilvien kiitoa yhtä harmaalla taivaalla. Siinä pimeydessä sitten koetetaan askarrella paskarrella yhtä ja toista turhanaikaista mielenterveyden säilyttämiseksi, syödään sianjalka ja epämääräisen paljon kylmäsavukalaa (nuo ovat ne ainoat positiiviset asiat talvessa), kunnes tammikuun lopulla alkaa näkyä ensimmäisiä merkkejä kevään keväästä.

Näinhän tuo menee, ja eiköhän siitä taas vanhalla rutiinilla jotenkin selvitä. Pakkohan asia on hyväksyä, kun toiveita maapallon vipuamisesta hiukan toiseen asentoon ei ole toiveita, eikä myöskään siitä että syyskuun jälkeen alkaisi huhtikuu. Tämän asian voisivat kyllä vaikka persut ottaa ajaakseen, kun niiden järjenjuoksukin olisi siihen sopiva, vaikkei ehkä riittävä.

Suurin vitsaus on kuitenkin nuo talvenrakastajat, jotka väsymättä toitottavat miten “ihanaa on kun on vuodenaikoja” ja “Talvi on niiiiiin kaunis vuodenaika”. Voi helvetti, pitäkää nyt päänne kiinni. Talvessa ei ole mitään hyvää.

 

Huovisen sanoja mukaillen: Haista huilu talvi, en ihaile sinua!

Jaa sivu;