Lohkolämmitin vm. 1928

”Kello käy jo kuuvvetta, olisi kai automiestenkin noustava”

Iikka avaa silmänsä emännän äänen herättämänä. Nukuttaisi vielä armottomasti, eilinen nujuaminen kinoksissa Kaunispään laella tuntui lihaksissa ja nivelissä.

Postiauto (tässä kuvassa Brockway) on pudottanut takapäänsä ojaan, SA-kuormuri antaa vetoapua. Huomaa valokuvaaja oikeassa reunassa! Vuotso 1928

”Mees poika ja hae ne kanisterit ja ämpärit.” Auton apumies, ”vesipoika”, haukottelee makeasti ja venyttelee jäseniään. Vetää saappaat jalkaan, karvareuhkan korvilleen ja painuu ulos vedenheittoon. Höyry pullahtaa sisään avatusta ovesta ja saranoiden naukuminen kertoo pakkasta olevan tänäänkin. ”Meinasipa tulla holotna, sielon rehti kolomekymmentä pykälää pakkasella” apumies palatessaan toteaa ja alkaa kolistella peltiämpäreitä hellalle. ”Jo vain teki poutakelin” toteaa isäntä ja sylkäisee mällivedet takassa roihuavaan tuleen.

Iikka kaataa kanistereista nesteet ämpäreihin, toiseen Benzin öljyt ja toiseen syylarinesteet. Lämmitköön hällällä notkeiksi ja juokseviksi. ”Pitää kai kantaa hiillosta vaihelootankin alle, se on taasen yhtä puuta muuten.”

Postiauton kytkinpoljin on illalla kiilattu auki-asentoon, nahkaiset kytkinlevyt olisivat muuten jäätyneet kiinni toisiinsa. Iikka vie muutaman lapiollisen hehkuvia hiiliä sopivaan paikkaan auton alle, katsoo visusti ettei tulipalon vaaraa ole ja palaa sisälle kievariin.

Aamukahvin ja tupakin jälkeen lähtevät postiauton miehet käynnistämään autoaan. Höyryävät öljyt ja vedet moottoriin sisään, jonkun aikaa veivausta, ja Benz hörähtää eloon ja käydä sytkyttelee epätasaisesti. Iikka säätää sytytystä ja käynti tasaantuu.

”Matkamiehet autoon, aletaanpa taivaltaa kohti Petsamoa. Herrat ei tienaa eikä muijat kule silkissä jossei posti kulje!”

Matkustajat könyävät kylmään ja huurteiseen autoon, ainoastaan tuulilasiin puhaltuu sen verran moottorin lämmittämää ilmaa, että tirkistysaukosta näkee jotenkuten tielle.

”Pierulämmitys”, toteaa kyytiin noussut lentojätkä.

Postiauto katoaa mutkan taakse moottori naukuvasti valittaen ja vaihteet hiukan kirskahdellen. Pakkaslumi alkaa pöllytä perässä vauhdin kiihtyessä.

Niin, ottiko tänään pattiin kun meni lunta hihansuusta sisään kun irrotit lohkolämppärin piuhan? Ärsyttääkö huonosti auratut tiet?

 

 

Kaunispään laella kelirikon aikaan 1926

Iisak (Iikka) Hyvönen oli vaarini ja ajoi Postin autoa Rovaniemi-Petsamo-reitillä 1920-luvulla.

Jaa sivu;
Pekka

Kirjoittanut:Pekka

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *