Silmäkarkkia?

Hyvää tekstiä tässä Antti Haatajan artikkelissa. Samantyylisiä mietteitä on omankin luiskaotsan takana joskus välähdellyt selkeytymättä kuitenkaan miksikään järjelliseksi ajatukseksi. Korkeintaan on mielessä käynyt “kovin ovat samaa puuta”-mielijohde, ihan huippukuvaajienkin otoksia pällistellessä. Ja onhan luontokuvissa omat fraseerauksensa ja yleisesti hyväksytyt norminsa: taustan tulee olla tietynlainen, rajaus tietynlainen, valaistuksen samoin. Ne miellyttävät silmää ja ovat siten muodostuneet standardeiksi.

Kuvat karhunpennuista ja veikeästä ketusta ovat miellyttävämpiä katsoa kuin kuvat hakkuuraiskiosta tai rekan alle jääneestä hirvestä. Näin se vaan menee, jokaisessa meissä piilee pieni Disney. Ja laumasielu myös. Se näkyy hyvin kun fotoja seuraa netissä, olen ilmiötä nimittänyt jonotuskuvaukseksi. Jos Espoossa on kuningaskalastaja, on kunkkukalastajan kuvia seuraavat viikot tarjolla vähän pirusti, kun Malmin hautausmaalla on nähty lapinpöllö, niin lapparin potretteja on joka toisen serverin nurkat turvoksissa. Rinki pyörii samalla lailla kuin lohenkalastajilla Kymijoen Ruhavuolteella.

Eihän siinä mitään pahaa ole, mutta hiukan enemmän mielikuvitusta luontokuvauksen alalla ei olisi ollenkaan haitaksi. Ei tässä tosin itellänikään liikoja hyviä ideoita ole, mutta pitäisi kai alkaa asiaa ajattelemaan ihan oikeasti. Tai alkaa kuvaamaan muutakin.

Jaa sivu;

Kirjoittanut:Pekka

3 vastausta artikkeliin “Silmäkarkkia?

  1. Tärkeä miettimisen aihe ja herättänyt ansaittua huomiota usealla foorumilla.

    Minusta tämä liittyy myös siihen, että pidetään yllä myyttiä dokumentaarisesta luontokuvasta. Jos kuvaa ei manipuloida tukkoon, se on ikäänkuin valokopio luonnosta. Valokuva on edelleen totuus ja todiste, vaikka kaikki harrastajat tietävät että manipulointi alkaa jo kuvakulmaa valitessa. Haataja ei raaskinut kertoa koko totuutta  hirvikuvasta, se heppuhan osti useita runkoja kuvauspaikasta, kävi kaatamassa ne, että sai sopivan aukon kuvaukseen ja vei siihen linjalle kojun.

    Käytännössä luontokuva on kuin muotikuva, lapsikuva, hääkuva, siinä on omat trendinsä ja sille halutaan paljon katsojia ja sen pitää miellyttää ja sen pitää myydä. Halutaanko ET lehteen kuvia Esperit care vanhuksista tai vauvalehteen vammaisia lapsia. Luontokuvaan pätee samat määreet, vaikka se halutaan verhota dokumentaarisuuden alle. Vaikka olen itse mukana tässä ja syyllinen, en halua tätä trendiä puolustaa, mutta totean vain olemassa olevan. Rujo ja ruma on taiteessa aina jotain marginaalia, haluaako sitä katsella seinällään.

    Hautuumaa lapparista vielä. Tämä kuvaaja on pitkään suunnitellut kuvaa pöllöistä hautausmaalla. Nyt se osui kohilleen, selällään hangessa kyttäillen. Sopulointikuvasta voi myös erottua, kun tietää mitä hakee ja tekee.

    http://www.vastavalo.net/displayimage.php?pos=-762838

    Tämä tosin herätti myös toisenlaisia aatteita. Jos ne kaikki 50 kuvaajaa olisi hiiviskellyt lapparin ympärillä hakemassa parasta kuvakulmaa, se lintu olisi lähtenyt aikoja sitten. Ehkä luonnon kannalta kuitenkin on parasta, että meidät isoimmat sopulilaumat ohjataan järjestetysti kojuihin ja massojen kuvauspaikoille.                                                    Väittäisin että suomalaisen metsän tulevaisuus on kaupunkilaismetsänomistajain käsissä. Antaako sen perintöpalstan metsänhoitoyhdistykselle, vai raivaako siitä oman luontokohteensa. Tähän joukkioon luontokuvatrendi voi jotain vaikuttaa. Puhun siis siitä, että pitääkö metsästä olla 99% vai 90% prosenttia olla puupeltoa. Suojelua ei tarvita vaan pienelle osalle järkipäistä käyttöä.

    Hyvän valokuvan näen vähän kuin maalauksen. Huolimatta siitä mitä tilannetta se kuvaa, siinä pitää olla joku syy ja motiivi kaikille kuvan elementeille, usein se tarkoittaa pelkistämistä. Ei siihen mitään sääntöjä tarvita, mutta huippukuvasta yleensä aika helposti voi erotella asiat, miksi se on huippu. Tämän voi nähdä myös niin, että kaikki kuvat ovat samanlaisia, mutta oma tavoite on yhä saalistaa sitä kuvaa missä ne palikat osuisi kohdalleen.

  2. Olen tuota hautuumaapöllöä ihaillut ihan tykkäykseen asti, kuva on kaikinpuolin erinomainen. Samasta pöllöstä samassa paikassa toisen hemmon ottama foto: https://www.galleria.fi/cu7/Lapinp%C3%B6ll%C3%B6/

    Eipä siellä tosiaan tarvinnut yksinäisyyttä potea, ei pöllön eikä kuvaajien. Aika rauhallisestihan nuo yön linnut tuntuvat asiaan suhtautuvan, en miä sillä. Huvittaa vaan noiden kuva-aaltojen säännöllinen ilmestyminen.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *