Synkkää ja sateista

Ilmineerasin  alunperin lokakuussa 2018 kirjoittamani artikkelin “Tempora mutantur” huhtikuussa 2019 nimellä “Foorumien madonluvut”. Synkkää mutinaahan tuo on, mutta enpäs olisi uskonut sen olevan vähän turhan optimistista kuitenkin. Muutosta tapahtuu kiihtyvällä vauhdilla ja foorumit hiljenevät hiljenemistään.

Tätäkin sivustoa muutama vuosi sitten koitettiin kehitellä muutaman asiaan uskovan voimin, vaan miten kävi? Alunperin saitin piti olla keskustelupalsta artikkeleilla maustettuna, vaan nyt se on yhden puolijauhoisen omaksi huvikseen pitämä älyvapaa blogi. Kannatusjäsenet ovat vähin äänin kadonneet kuin ankat usvaan, nekin joiden mielestä asia oli about “ihan vitun tärkeä”, pardon my french.

No joo, vähät yhdestä piilokojusta. Vaan alkaa hirvittää noiden isojenkin foorumien kohtalo, kameralaukun ja digicameranetin. Kameralaukun toimintaan en juuri ole osallistunut, kun en tällä koulutuksella yleensä edes ymmärrä mitä siellä puhutaan. Vakiokaarti lienee niin kertakaikkisen umpitaiteellista, että ne korkealentoiset tekstit menevät kaivurikuskin hilseen yli kovaa ja kaukaa, mitään niistä ei tajua.

Digicameraaan olen muutaman jutun tai kuvan lykännyt, mutta melkoisen sisäänlämpiävä ilmapiiri sielläkin on (joskin varsin asiallinen), ei siellä tulokkaita juuri noteerata millään tavoin. Se nillityksestä, mutta aika erikoiseksi on nettimaailma mennyt, kun  lähes 70 000 jäsenen valokuvausfoorumilla  tulee viestiketjuun “Foorumilaisten parhaat valokuvat vuodelta 2017-2018” neljässä päivässä kaksi (2!) vastausta, niistäkin toinen minun kannatuksen vuoksi lisäämäni. Mää ole täst asiasta kauhian hämmästyny ja niinko klavul päähä lyöty.

Ei näytä tulevaisuus kovin hyvältä foorumienkaan osalta. Synkältä ja sateiselta.

Jaa sivu;

7 vastausta artikkeliin “Synkkää ja sateista

  1. Koska ihmiset eivät juurikaan enää lue, he eivät myöskään kirjoita. Ja jos kirjoittavat jotain, he julistavat meikkiforumeilla: “Olet ihana” tuo on jo melkoinen suoritus. Valokuvaajat ikävä kyllä eivät (suuri osa heistä) ole mitään keskustelijoita, eivät ole koskaan suomessa olleet. Itse olen omilla ulostuloissani ajat sitten jättänyt toivon että joskus pystyisi sanomaan jotain josta heräisi keskustelu..ei herää. Ei ole mitään sanottavaa, ei varsinkaan nuorilla. Kun kirjoitan kollegoitteni USA forumiella saa aina monia jopa kymmeniä pitkiä ja älykkäitä kommentteja. Suomessa, hiljaisuus.

  2. Tuo fotareiden taipumus pysyä hiljaa korpikuusen alla on ihan totta.”Kuva puhukoon puolestaan”-mentaliteetti on hyvin yleinen, ja mikäpä hänessä. Totta on sekin, ettei nykyisen kuvatulvan aikana kukaan jaksa kommentoida keskinkertaista tai sen alapuolella olevaa fotoa, niitä on jokaisen serverin levyt pullollaan. Mutta kyllä tämän jälkigutenbergiläisen ajan myötä katoavat keskustelupalstat ovat tietynlainen menetys, itselleni ainakin. Vaikka ne nyt ovatkin vain bittejä verkossa.

  3. Kyseessä on laajempi digitalisoitumisen ajan ilmiö. Lapsukaiset tuijottavat muiden tuottamaa kamaa. Juuri kukaan ei enää leiki tehden itse leikin osaset. Tulin juuri Lapista — lapsia ei enää näe ulkona leikkimässä, pihat ovat tyhjiä ja ikkunoista hohtaa kelmeä digivalo…Harva poika puhuu lukemastaan ja jos puhuu saa turpaansa. Yhteiskunta kulttuuria ja ajatuksia tuottavana elementtinä tuhoutuu juuri nyt kovaa vauhtia. Opistojen kursseilla ei juuri miehiä näy. Mutta miehet jaksavat väitellä kameroiden ominaisuuksista. Kultuuriin purkaminen sanoiksi on tänään hävettävää..”ihan homoa” kuten opiskelijani sanoi. Toivoa ei ole, edes provokaatiolla ei saa enää sanoja ulos. Sellainen yhteiskunta on altis populismille – näkyy jo romuttuvine tolkun rakenteineen.

  4. Puhut kalliita sanoja. Lukemisen “homous” näkyy hyvin oman vajaan parikymppisen junnuni touhuista, edes lievällä pakottamisella en  poikaa koskaan lukemaan saanut. Joku Harry Potterkin jäi kesken heti alkuunsa, kun joku oli instakramissa tai napskhatissa julkaissut jotain viileätä. Tavallaan käy sääliksi näitä onnettomia, jäävät paitsi esimerkiksi Pentti Haanpään uskomattoman rikkaita tekstejä ja Waltarin elämänviisauden ydinmehuja. Toisaalta, itsepä valintansa tekevät ja seuraukset kantavat. Onhan se toki mahdollista että jossain vaiheessa tajuavat ettei se äijä nyt ihan paskoo puhunut…

    Yhteiskunnan taantuminen “leipää ja sirkushuveja”-tasolle on tosiasia, tosin täällä ollaan vielä jälkijunassa huolimatta oikeistohallitusten voimallisista ponnisteluista asian edistämiseksi. Kuitenkin nousussa olevien natsien ja persujen vihaan perustuvien aatteiden lisäksi on vielä toistaiseksi vastavoimana tolkullisten ihmisten joukko. Toivoa sopii, ettei se tästä enää ainakaan kutistu…

    Miesten sisäänrakennettuna ominaisuutena on kiinnostus paitsi esineiden rikkomiseen, myös tarve varustautua akkuporakoneella, moottorisahalla ja helevetin kalliilla Audilla. Kameroiden pikselimasturbointi ja yliammattilaismallin kameran omistaminen menee samaan kastiin. Pitäähän se instagramin postimerkin kokoinen kuva ottaa parhaalla mahdollisella kalustolla, joka tietysti pitää olla myös sitä uusinta uutta. En toki ole itsekään tähän asiaan ihan viaton, ei sille mitään voi, vai voiko?

    Kiitän kommentoinnista, noin sivuhuomautuksena. Sitä ei täällä todellakaan liikaa ole ollut.

  5. Kyllä, sääliksi käy aidosti. Lukemattomia. Ne visuaaliset assosiaatiot – jotka syntyvät lukiessa ovat korvaamattomia valokuvaamisen kannalta, kun ne puuttuvat – kuvataan yhtä ja samaa kuvaa. Laitoin opiskelijoitani makaamaan selälleen ja katsomaan pilviä ja purkamaan näkemäänsä, eivät olleet kestää 10 minuuttia paikoillaan.
    Mutta minulla on ehdotus, vanha tosin — mutta yhä toteutumatta.
    Kootaan pieni iskuryhmä, joka vielä osaa kirjoittaa kuvista ja niiden suhteesta elämään ja aloitetaan hyväntekeminen, eli kirjoitetaan joko omilla nimillämme tai työnimellä kaikkialle – missä kuvaa ja kommenttimahdollisuus on. Koetetaan, onnistui tai ei työtnää keskustelua eteenpäin.
    Minulla on yksi privaattivalokuvausoppilas, joka pystyy siihen. Jos löydät jonkun lisää, niin 4:llä eteenpäin… mites olis????
    Minut löytää: jore  piste  puusa  [ätt)  kolumbus   piste fi

  6. Olen toki valmis keskustelemaan monistakin asioista, mutta kuvaamisen tai kuvien arviointiin ei kompetenssi oikein riitä, kun nyt oppisi ittekin kuvaamaan vähän paremmin. Tietysti oppimisesta ja kuvauksen opettelusta puppua kyllä suoltuu, tännekin sitä on tullut tuupattua pari vuotta. Ja lisää tulee, uskoisin. Kyllä tuo hyvä ja kannatettava ajatus on, ainahan sitä kai jotain pientä syntyy..

  7. Koitetaan, ei se ota jos ei annakaan. Emmä kuvien arviointia valokuvauksen suhteen tarkoitakaan vaan valokuvan ja yhteiskunnan ja elämän suhteen kirjoittamisesta.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *